keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Vähemmistöjen treffiohjelmat

Tv:ssä on ollut ns. treffiohjelmia, joissa on haettu seuralaista, morsianta tms. ohjelmaan osallistuneelle kansalaiselle. Kaikkihan muistavat varmasti Napakympin, Miljonääri-Jussin, Maajussille morsiamen, Sinkkuäidille sulhasen, Unelmien poikamiehen jne. Yhteistä näille ohjelmille on ollut se, että haettu henkilö on aina ollut vastakkaista sukupuolta.

Näissä leikkimielisissä ohjelmissa on kuitenkin unohdettu eräs vähemmistö. Miksi ihmeessä Seta, RKP, Vihreä liitto (jonka jäsenissä on aika suuri homo-%) tai mikä tahansa muu vähemmistöjä puolustava ryhmä ei ole älähtänyt asiasta ja vaatinut tasa-arvovaltuutettua tutkimaan, onko syyllistytty syrjintään, koska homoseksuaalit on unohdettu täysin (mikä tietenkin onkin aivan oikein).

Miten olisi uusi tv-sarja, jossa etsittäisiin sillä silmällä -tyypille ”morsianta”? (Vai olisiko oikeampi käyttää sanaa ”sulhanen”?) Esim. Sinkkuhomolle sulhanen. Maassa olisi varmasti paljon julkisuudenkipeitä hinttareita, ja arvot ja asenteet ovat myös muuttuneet niin paljon, että homoseksualismia aiheuttavaa psykiatrista sairautta ei enää virallisesti pidetä sairautena ja siksi tarjokkaita riittäisi jopa useamman tuotantokauden ohjelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita selvästi ja kohteliaasti

Site Meter