perjantai 22. toukokuuta 2009

EU-vaalit

Kansalaisilla on jälleen tilaisuus valita ehdokkaansa europarlamenttiin. Uusien EU-maiden vuoksi Suomen paikkaluku on pienentynyt yhdellä 13:een.

Veronmaksajien varoilla itseään jopa vuosikymmenien ajan elättäneitä entisiä/nykyisiä kansanedustajia tuskin kannattaa äänestää, ellei sitten halua palkita kotimaassa pitkän poliittisen uran tehnyttä poliitikkoa europarlamentin ruhtinaallisella palkalla ja muilla etuisuuksilla.

Hyvä esimerkki vanhasta kansanedustajasta, jota ei missään nimessä tulisi tuolla tavalla palkita, on oululainen Liisa Jaakonsaari, jonka vaiheita on valotettu aikaisemmassa kirjoituksessa.

http://zulublogi.blogspot.com/2009/02/liisa-jaakonsaari.html

Sama pätee myös muihin edustajiin ja nykyisiin euroedustajiin, jotka haluaisivat jatkaa huippupalkaisessa tehtävässä, jossa ei ole minkäänlaista vastuuta.

Toinen entinen kansanedustaja ja nykyinen meppi, jonka ei toivoisi enää jatkavan, on Sirpa Pietikäinen.

http://zulublogi.blogspot.com/2009/01/eu-ehdokkaat.html

Ehdokkaita on tarjolla kaikkiaan 242 kappaletta neljällätoista listalla.

Ehdokas numero 69 on riihimäkeläinen Esther Leander, joka saanee olla rauhassa Matti ”Masa” Vanhaselta, koska Esteri on kommunisti (Suomen Kommunistinen Puolue).

Euroehdokas, jolla on terveet mielipiteet ja jota Zulublogi suosittelee, on Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Sampo Terho (199). Zulublogin tyyliin ei ole kuulunut vieraiden web-sivujen mainostaminen, mutta tärkeän asian ollessa kyseessä tehtäköön tällä kertaa poikkeus.

http://www.sampoterho.net/

Terhon teemoja artikkeleissaan ovat olleet mm. sananvapaus, maahanmuutto, pakkoruotsi, isänmaallisuus ja islam.

Jokaisen kansalaisen, joka vastustaa järjetöntä maahanmuuttoa, mediasensuuria maahanmuuttoasioissa, muslimien elättämistä veronmaksajien varoilla ja pakkoruotsia, soisi äänestävän Sampo Terhoa tulevissa EU-vaaleissa.

torstai 21. toukokuuta 2009

Irakilaista kuonoon Pudasjärvellä

Pudasjärvi vastaanotti ensimmäiset (mutta ei suinkaan viimeiset) all inclusive -vieraansa viime talvena.

Viime sunnuntaina kaksi isänmaallista pudasjärvistä miestä veti kuonoon erästä all inclusive -irakilaista, mikä mainittiinkin joissakin medioissa.

Olisikohan niin, että paikalliset asukkaat eivät katso hyvällä kunnan all inclusive -elättejä? Kunnan työttömyysprosentti on ollut yli 20:n jo kymmeniä vuosia.

Jokin aika sitten selvisi, että eräs 17-vuotias ”nuorukainen” olikin tosi asiassa jo ehtinyt täyttää 30 vuotta. Koska Pudasjärvelle on sijoitettu ”alaikäisiä” all inclusive -vieraita, ikänsä valehdellut ählämi jäi luultavasti kiinni juuri Pudasjärvellä. Voihan olla, että juuri tuo valehtelijaählämi sai sunnuntain kunniaksi kuonoonsa.

Sunnuntain välikohtaus tulee tuskin jäämään viimeiseksi.

Olen joskus Lapin-matkoilla poikennut kunnassa, ja täytyy sanoa, että kunta ei juurikaan tarjoa nuorille kuntalaisille mitään mahdollisuuksia. Jos metsurin tai rakennusmiehen ammatti ei kiinnosta tai siltä alalta ei löydy kaikille työtä (koska em. ammatit lienevätkin kunnan kaksi yleisintä ammattia), ainoa mahdollisuus on poismuutto tai kortisto.

Kun kuntaan muuttaa ”alaikäisiä” (muka)pakolaisia, jotka ovatkin oikeasti kymmenen vuotta vanhempia, kuntalaisten ärtymys on täysin ymmärrettävää. Jos elätit jäävät asumaan pysyvästi kuntaan, kunta järjestänee eläteille kuntalaisten kustantaman koulutuksen ja sen jälkeen tukityöpaikan. Pudasjärvinen (pitkäaikais)työtön voi vain katsoa vierestä, kun häntä, oikeaa suomalaista, syrjitään – ja se tapahtuu vielä aivan laillisesti.

tiistai 19. toukokuuta 2009

Arajärvi presidentiksi

Presidentti Tarja Halosen toisen kauden jälkimmäinen puolisko on meneillään. Lain mukaan Halonen ei voi enää asettua ehdolle kolmannelle kaudelle, vaikka omaa halua tai kannatusta kansan keskuudessa (jostakin käsittämättömästä syystä) vielä olisikin. Kansan enemmistö näyttää olevan niin tyhmää, että se antaisi Halosen jatkaa virassaan vaikka ikuisesti, jos se vain olisi mahdollista.

Halosen presidenttiuran päättyminen tarkoittaa konkreettisesti sitä, että Halosen ja huvineuvos Pentti Arajärven isännöimiä Linnanjuhlia ja koomisia ulkomaan edustusmatkoja ei enää nähdä 2012. Tilanne näyttää todella pahalta, vaikka sen toteutumiseen onkin vielä runsaasti aikaa.

Apu on kuitenkin lähempänä kuin kukaan osaisi arvatakaan, ja siksi Zulublogi rohkeneekin ehdottaa seuraavaa: Huvineuvos Arajärvi jatkaa siitä, mihin Halonen lopettaa mitäänsanomattoman presidenttiuransa, josta voidaankin sitten todeta: 12 vuotta ja aivan suotta.

Arajärvi asettuu presidenttiehdokkaaksi vuoden 2011 lopulla alkavassa kampanjoinnissa, ja loppu onkin sitten historiaa. Jos 52 prosenttia suomalaisista oli väärässä siinä, että Halonen oli paras ehdokas presidentiksi, he voivat olla yhtä väärässä toisenkin (tai oikeastaan kolmannenkin) kerran ja valita Arajärven maan johtoon.

Arajärven maailmankatsomus näyttää olevan hyvin samanlainen Halosen kanssa, mitä tulee kaikenlaisten vähemmistöjen asioihin ja ongelmiin. Sen tähden on varsin luultavaa, että kun Presidentinlinnan ”isäntä” tulee vaihtumaan, mitään muutosta missään asiassa ei tulla havaitsemaan, vaan kaikki tulee jatkumaan entiseen malliin. Voisihan myös olla niinkin, että Halonen toimisi takapiruna ja presidentti Arajärvi olisikin vain eräänlainen sätkynukke, joka toteuttaisi Halosen vasemmistolaisesti vääristyneitä visioita.

Ulkomaan virkamatkoilla Arajärvi pääsisi vuorostaan parrasvaloihin eikä enää joutuisi kurkkimaan Halosen helmojen takaa. Ehkäpä Arajärven englannin kielen taitokin olisi parempi kuin Halosen.

Voi vain innolla odottaa presidentti Arajärven ensimmäistä uudenvuoden puhetta. Arajärvellä pokeri pitää ainakin Halosta paremmin, eikä sen vuoksi olisi kovin luultavaa, että Arajärven naamavärkki vääntyisi Halosen tapaan tahattomasti koomiseen virneeseen.

Koska kampanjoinnin alkamiseen on vielä aikaa yli kaksi vuotta, nyt olisi hyvä aika aloittaa valmistelut huvineuvos Arajärven suostutteluun presidentiksi ja kannatusliikkeen perustamiseksi. Kahdessa vuodessa lähes kaikki on mahdollista.

Halonen tuskin panisi pahakseen, vaikka saisi jatkaa presidenttiparin parempana puoliskona vielä seuraavat kuusi mutta (jos pahin toteutuisi) jopa kaksitoista vuotta. Asuntoasiat valtion maksuttomana vuokralaisenakin myös järjestyisivät (tai jatkuisivat) mukavasti.

Koska presidentin (viran) merkitys on sitten UKK:n päivien laskenut kuin lehmän häntä ja virka on muuttumassa lähinnä vain edustukselliseksi (vrt. Ruotsin kuningas), presidentin henkilöllä ei ole enää käytännössä mitään merkitystä, minkä Halonen on selvästi osoittanut kuluneiden yhdeksän vuoden aikana. Sen tähden presidentin virkaa voi hoitaa Pentti Arajärvi tai kuka tahansa kansalainen. Halonen (pääsiäistrulliolemuksineen) tulee säilymään lyömättömänä - ikuisesti.

perjantai 15. toukokuuta 2009

Kokoomus haluaa eroon perusteettomista turvapaikanhakijoista

Totta se on. Otsikko on suoraan Helsingin Sanomista.

Kokoomus on vain lähes 19 vuotta myöhässä. Puolueen olisi pitänyt alkaa toimia jo vuonna 1990, jolloin tämä mielettömyys alkoi. Nyt se on myöhäistä! Yrittääkö puolue kerätä irtopisteitä Eurovaalien aattona? Vai mitä tämä oikein on?

Koska elintasopakolaisten ainoa motiivi on lypsää suomalaisia veronmaksajia mahdollisimman paljon, olisi molemmin puolin paljon helpompaa, jos Suomeen all inclusive -hoitoon haluavalle neekerille annettaisiin jo maahantulon yhteydessä rajalla käteen tietty rahasumma, jonka vastineeksi neekeri poistuisi vapaaehtoisesti maasta ja lupaisi olla toiste tulematta Suomeen.

Rahasumma olisi suuruudeltaan sama, joka kuluisi keskivertoneekerin ylläpidon kuluihin tämän odotellessa kielteistä päätöstä. Summaan voitaisiin lisätä kansalaiskeräyksellä saatu ylimääräinen osuus (bonus), johon moni isänmaallinen kansalainen osallistuisi varmasti mielellään, jotta suomalaista kulttuuria ei turhaan rikastutettaisi afrikkalaisella kulttuurilla ja islamilla.

Fuck you

Naisbrittipoppari Lily Allen on tehnyt kappaleen Fuck you, jonka sanat kertovat kaiken olennaisen. ”Fuck you” toistetaan laulussa peräti 25 kertaa, mikä lieneekin maailmanennätys alallaan.

Ehkäpä kappaleesta saadaan Suomi-versio, jonka itseoikeutetuksi esittäjäksi sopisi PMMP, jonka tyyliin kappale sopisi kuin banaani neekerin käteen. ”Fak jyy”:ssä on tosin vain kaksi tavua, joten perinteinen ”haista v***u” ei oikein sopisi siihen, mutta ”haist' v***” ajannee saman asian.

Yhdysvalloissa oli ainakin yhteen aikaan voimassa laki, joka kielsi voimakkaan vulgaarin kielen laulujen teksteissä, ja lievemmissäkin tapauksissa niistä täytyi olla varoittava maininta levyn kannessa.

Eipä olekaan mikään ihme, että laulun nimi on englannin puhekielen yleisimpiä sanontoja, ja Lily Allenin rallatuksen myötä sen suosio ja käyttötilanteet tulevat vain lisääntymään.

70-luvun lopussa uuden aallon kappaleiden sanat herättivät pahennusta, mutta ne ovat kesyä kamaa verrattuna Lily Allenin 00-luvun lopun haistatteluun. ”Fuck you!” Lily Allen.

torstai 14. toukokuuta 2009

Eduskunnan koirapuheet

Kansanedustaja Pentti Oinonen toi koirapuheillaan esille vain sen, mitä kansan syvät rivit ajattelevat puheena olleesta asiasta (jonka mainitseminen ei kuulu tämän blogin aiheeseen).

Oinoselle pitämän puhuttelun päätteeksi Sauli Niinistö kertoi medialle: ”Koko eduskunta perustuu siihen, että kansanedustajilla on täysi vapaus ilmaista mielipiteensä.”

On hyvä, että edes kahdellasadalla kansanedustajalla on täysi sananvapaus, kuten Niinistön kommentista voi hyvin ymmärtää.

Jos jokin yksityinen kansalainen olisi lausunut Oinosen sanat julkisuudessa tai olisi edes rohjennut kirjoittaa saman mielipiteen blogiinsa, valtuutettujen armeija (vähemmistö-, tasa-arvo- ja mitä heitä onkin) olisi heti ollut mielipiteen ilmaisijan kimpussa ja syytenimikkeeksi olisi keksitty kiihotus jotakin vastaan.

George Orwellia (Vuonna 1984) lainaten: kaikki kansalaiset ovat tasa-arvoisia, mutta toiset kansalaiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Sikainfluenssa tulee ja "tappaa"

Sikainfluenssa, jota on kutsuttu myös sikaflunssaksi, on lietsonut kauhua ja paniikkia maailmalla jo kuukauden ajan. Eräs Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) professori, josta kukaan ei ollut aikaisemmin kuullut mitään, on päässyt pätemään julkisuudessa ja antamaan päivittäin eri uutislähetyksissä itsestään selviä lausuntoja sikaflunssasta. THL on yksi verovaroin ylläpidettävä laitos, jonka hyödyllisyys nykyisessä koossaan (suojatyöpaikka) on kyseenalainen.

WHO esitti jokin aika sitten suosituksen, että virustautia ei kutsuttaisi sikainfluenssaksi, koska sillä ei ole mitään tekemistä sikojen kanssa. Parempi olisi puhua H1N1-viruksesta.

Egyptin ählämienemmistö (profeetta Muhammedin oppien mukaan aivopestyt rättipäät) pääsi osoittamaan mahtiaan määräämällä kaikki maan siat, jotka kuuluivat koptivähemmistön (varhaiskristityt) normaaliin ruokavalioon, tapettaviksi ja hävitettäviksi. Tilanne Egyptissä tällä hetkellä lieneekin se, että maassa ei ole ainoatakaan elävää oikeaa sikaa, jos lähes 80 miljoonaa ählämisikaa jätetään pois laskuista. Tämä oli raakaa politiikkaa ja syrjintää, jolla muslimit pääsivät nokittamaan vääräuskoisia kopteja, jotka sijoittuvat kuitenkin kaikilla arvoasteikoilla selvästikin muslimien yläpuolelle.

Tautiin kuolleita on tähän asti ollut vain kourallinen, ja useilla sairastuneilla oireet ovat olleet vain keskimääräisen influenssan oireiden tasoa. Maailman median uutisointi ei ole ollut missään suhteessa taudin uhrien määrään tai globaaliin uhkaan. Kiinassa kuolee päivittäin moninkertainen määrä työtapaturmissa, mutta se ei ole koskaan ollut uutisen arvoinen.

Medialla on ollut puute globaalista uutisaiheesta, ja kun nyt sopiva ehdokas on löydetty, maailmanlaajuinen media on valjastanut kaikki voimansa, jotta aiheesta on saatu maailman ykkösaihe. Se tuleekin pysymään ainakin kansallisena ykkösaiheena niin kauan kuin jossakin maassa löydetään uusi tartuntaepäily.

Kunhan media jatkaa H1N1-uutisointiaan, pihtiputaan mummotkin alkavat pian miettiä mielissään, mihin se mies oikein kuoli silloin aikanaan, koska kuolinsyykin jäi vähän epäselväksi. Ettei vain raukka olisi kuollut sikaflunssaan?

tiistai 12. toukokuuta 2009

Ilmatieteen laitos

Valtiollinen Ilmatieteen laitos esittää ”osaamistaan” Yleisradion tv-uutisten sääennusteissa.

Yleisradion Kesäsää-ohjelmassa on totuttu näkemään viiden vuorokauden sääennuste sunnuntai-, tiistai- ja torstai-iltoina. Sama pitkä ennuste on kerrottu myös TV1:n pääuutislähetyksessä.

Viime aikoina ennusteiden tarkkuus on ollut samaa luokkaa kuin sammakkoprofessoreiden koko kesän ennusteet. Ilmatieteen laitoksella on ollut vaikeuksia ennustaa oikein jopa seuraavan päivän sää. Mitä pidemmästä ennusteesta on kyse, sitä suuremmaksi kasvaa todennäköisyys väärästä ja jopa täysin pieleen menneestä sääennusteesta.

Tietoisena vääristä ennusteista mainittu laitos onkin lyhentänyt ennustejakson pituutta ja tyytynyt toisinaan kertomaan vain kolmen päivän ennusteen, jonka tarkkuudessa on myöskin ollut toivomisen varaa.

Tuntuukin uskomattomalta, että Ilmatieteen laitos, jolla on käytössään miljoonien arvoinen supertietokone ja lähes yhtä hinnakas meteorologinen tietokoneohjelma, joka tekee varsinaisesti ”likaisen työn” eli luo sääennusteen, ja lisäksi apuna Euroopan ja Pohjois-Atlantin säähavaintoverkosto, ei pysty tämän parempaan.

Näyttääkin siltä, että Helsingin yliopistosta valmistuvat säätieteilijät työllistyvät suoraan suojatyöpaikkaan nimeltä Ilmatieteen laitos.

Kaupallinen toimija Foreca ei pysty juuri parempaan. Toisinaan on mielenkiintoista seurata eroavaisuuksia ennusteissa ja nähdä, kumpi osuu oikeaan. Forecalla näyttää olevan suuria vaikeuksia sademäärien ennusteissa. Viime kesänä kahden vuorokauden päähän ennustettu 20 mm:n sademäärä vajaan vuorokauden aikana (= runsas sade) toteutui vain pilvisyytenä.

lauantai 9. toukokuuta 2009

Neekerivalta jatkuu Etelä-Afrikassa

Etelä-Afrikka sai neljännen neekeripresidentin, ja valtion ajautuminen paarialuokkaan voi jatkua. Jacob Zuma, jolle korruptio ei ole vierasta, vannoi tänään virkavalansa Pretoriassa, jonne tapahtumaa oli tullut seuraamaan myös Zimbabwen presidentti Robert Mugabe, joka on pääministerinä ja presidenttinä ajanut kerran jopa Afrikan vilja-aittana kukoistaneen maan kaaokseen, josta ei näytä olevan ulospääsyä niin kauan kuin maata johtaa neekeri.

Jostakin syystä, mitä mediakaan ei kerro, yksikään länsimaiden valtiopäämies ei osallistunut juhlatilaisuuteen.

Maassa tuli vierailtua 1989, jolloin Nelson Mandela oli vielä aivan ansaitusti vankilassa omalla saarellaan. Tuolloin valkoinen mies oli herra, ja se näkyi myös kaikkialla. Neekerien saatua vallan – jota kutsuttiin kaunopuheisesti enemmistövallaksi – alkoi maan alamäki, jolle ei näytä olevan loppua.

Etelä-Afrikka oli (valkoisten vallan aikana) ollut aivan omaa luokkaansa afrikkalaisena valtiona, ja se oli tietenkin ollut pelkästään valkoisten ansiota. Maassa vallitsi laki ja järjestys, ja Etelä-Afrikka oli ainoa Afrikan valtio, jossa hanavesi oli juomakelpoista.

Afrikassa on jo riittävän monta esimerkkiä siitä, mitä valtiolle tapahtuu, kun valkoiset pakotetaan luopumaan vallasta ja siirrytään ”enemmistövaltaan”. Loistavin esimerkki tästä on Zimbabwe, jonka rappio todistaa neekerien ”loistavista” valtiomiestaidoista.

Etelä-Afrikan väkiluku on 46 miljoonaa, ja se on edelleenkin kovassa kasvussa. Jossakin aikaisemmassa kirjoituksessa Afrikan väkiluvun ennustettiin kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Etelä-Afrikassa se tulee todennäköisesti yli kaksinkertaistumaan.

Etelä-Afrikan alkuperäisiä neekereitä olivat bushmannit, joita elelee vieläkin, mutta tosin aika harvalukuisina, Kalaharin autiomaassa luontaistaloudessa, ja hottentotit, jotka olivat jo vuosisatoja sitten joutuneet väistymään maahan pohjoisesta tunkevien neekerien tieltä ja ovat käytännössä kuolleet sukupuuttoon.

perjantai 8. toukokuuta 2009

Sähkön hinta

Sähkön myyntihinta kuluttajille nousi monta kertaa viime vuonna ja pysyi vielä tämän vuoden alussa ennätystasolla, vaikka pörssisähkön hinta, joka kävi huipussa viime syksynä, kääntyi laskuun jo viime vuoden lopulla, kuten alla olevasta kuvasta, joka esittää Nordpoolin viime vuoden Suomen viikkohintoja (€/MWh), voidaan havaita.

Sähkön kokonaishinta muodostuu sähköenergian hinnasta (snt/kWh), siirtomaksusta (snt/kWh), sähköverosta (1,0773 snt/kWh) ja kiinteistä perusmaksuista, jonka perivät sekä sähköenergian myyjä että verkkoyhtiö.

Alla oleva kuva esittää pörssisähkön tämän vuoden alun Suomen viikkohintoja. Kuvasta voidaan varsin helposti tehdä sellainen päätelmä, että kuvaajan (pörssisähkön hinta) trendi on laskeva. Viikkohinnan keskiarvo on 37,02 €/MWh eli 3,702 snt/kWh.

Koska kyseessä ovat verottomat hinnat, niihin täytyy lisätä valtiolle menevä alv-osuus (22 %), jolloin kuluvan vuoden verollinen keskihinta on täten 4,516 snt/kWh.

Helsingin Energian toistaiseksi voimassa olevan yleissähkön, joka lieneekin tavallisin kuluttaja-asiakkaan sähkösopimus, hinta on 5,70 snt/kWh ja 1,60 €/kk. Jos HelEn joutuisi ostamaan kaikki sähkönsä pörssistä pörssihintaan, sen kate olisi tämän vuoden alussa ollut keskimäärin 1,2 snt/kWh, mutta näinhän ei ole. Yhtiön oman tuotannon sähkön omakustannushinta on selvästi pörssihintaan alhaisempi, ja se muuttuu vain hitaasti riippuen polttoaineen (hiili) hinnasta.

Lisää tuottoa tulee perusmaksusta, jota ei voida perustella pelkästään laskutuskuluilla. Jos asiakkaita olisi esim. 200 000, tuotto perusmaksuista olisi 3,84 miljoonaa euroa vuodessa.

Vanha tv-mainos yritti todistella suomalaisille, että (takamoottorisella) Skodalla menee hyvin. Nykyaikana voitaisiin todeta, että sähkönmyyjillä menee (erittäin) hyvin

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Yleisradion rotutohtori

Alla tuli luvattua olla toistaiseksi kirjoittamatta tänne, mutta sallittakoon vielä tämä ajankohtainen ja blogin aiheeseen hyvin sopiva kirjoitus.

”Poliisi on lopettanut Yleisradioon kohdistuneen, kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon vaatimuksesta aloitetun esitutkinnan, koska näyttöä rikoksesta ei ole. Päätöksen tutkinnan lopettamisesta teki johtava kihlakunnansyyttäjä.” Näin kertoivat useat lehdet.

Tämä todistaa vanhan totuuden, että kansalaiset eivät ole tasa-arvoisia oikeuden tai lain edessä.

Jos joku kansalainen olisi käyttänyt vastaavaa loukkaavaa ilmaisua maahan tulleesta neekeristä television suorassa lähetyksessä, syytenimikkeet olisivat löytyneet edellisestä Eläköön sananvapaus -kirjoituksesta lisättynä ”törkeä”-määreellä. Jos neekeri olisi vielä sattumoisin ollut profeetta Muhammedin innokas fani, kansalaista olisi voitu luontevasti syyttää myös uskonrauhan rikkomisesta, vaikka ilmaisussa ei olisi mainittu nimellä tuota ählämien vapahtajaa tai sen kummemmin viitattu tämän kehittämään propagandistiseen uskonnolliseen aatteeseen.

Yleisradion teon raskauttavuutta lisää se, että sen toiminta uutislähetyksineen rahoitetaan pakkomaksulla – kutsutaanpa sitä sitten tv-luvaksi, tv-maksuksi, mediamaksuksi tai Yle-veroksi – jota perustellaan julkisen palvelun tehtävällä. Voidaankin perustellusti kysyä: kuuluuko kansalaisen solvaaminen Yleisradion julkisen palvelun tehtävään?

Jos nimittely olisi tapahtunut kaupallisen tv-kanavan uutislähetyksessä, rikos olisi varmastikin katsottu tapahtuneeksi ja syytetoimet vastuullisia toimittajia kohtaan olisivat käynnistyneet.

”Syyttäjän perusteluiden mukaan tutkinta keskeytettiin muun muassa siksi, että kunnianloukkauksena ei pidetä arvostelua, joka kohdistuu toisen menettelyyn muun muassa politiikassa, jos arvostelu ei selvästi ylitä hyväksyttävänä pidettävän rajaa. Ankarakin arvostelu on syyttäjän mukaan politiikassa sallittua”, kertoo HS.

Laintulkinta on tehty pelkästään Yleisradiota suosivasti. Uutisoinnin ja varsinkin pakkomaksulla rahoitettavan julkisen palvelun uutisoinnin tulee aina olla puolueetonta. Yleisradion ei tarvitse kilpailla raflaavilla uutisaiheilla mainosrahoista kaupallisen median tavoin, vaan se voi suoltaa vaikka mitä tahansa skeidaa eetteriin ja luottaa siihen, että rahoitus jatkuu ikuisesti.

Jos Yleisradion nimittelyä suorassa tv-lähetyksessä, jota seuraa noin 1,5 miljoonaa kansalaista, pidetään sallittavana, silloin pitäisi sallia kaikkien kansalaisten, joiden auktoriteettiarvo on vain mitätön murto-osa Yleisradion uutisten vastaavasta, ”kielikuvalliset” mielipiteet maahan tulevista elintasopakolaisista, vaikka kuulijoita tai lukijoita olisi vain kourallinen, mutta näinhän ei ole.

On ikävää valtuutettu Halla-ahon puolesta, että hänet tullaan Yleisradion epäpätevien ja asenteellisten toimittajien vuoksi muistamaan loppuikänsä ”rotutohtorina”. Historiallisista syistä sanalla on paha kaiku, joka väistämättä synnyttää negatiivisia assosiaatioita, jotka jäävät kansalaisten mieliin. (Kuvassa saksalainen tiedemies ja lääkäri Josef Mengele.)

Nyt on kaikkien ajattelelevien kansalaisten hyvä aika lakata seuraamasta Yleisradion uutisia ja muita ajankohtaisohjelmia (jotka ovat pelkkää hallitusta tukevaa propagandaa) ja siirtyä vapaan ja puolueettoman, kaupallisen tiedonvälityksen pariin, jos he eivät sitten ole jo tehneet niin.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Eläköön sananvapaus, jota Suomessa ei ole!

Puutteellisen sananvapauden, naurettavan ja (valkoisia) suomalaisia syrjivän laintulkinnan ja tiettyjen oikeustapausten vuoksi Zulublogin ylläpito on ollut ja tulee olemaankin keskeytettynä niin kauan kuin Suomessa ei sallita vapaata ja sarkastista keskustelua maahanmuuttajien synnyttämistä ongelmista.

Jos blogin, joka käsittelee maahanmuuttoon liittyviä asioita rehellisesti eri näkökulmista, ylläpidosta voi seurata käräjäoikeudessa syyte

1) kiihotuksesta kansanryhmää vastaan kertomalla näiden maahanmuuttajien tosiasiallisista motiiveista tulla Suomeen,

2) kunnianloukkauksesta kutsumalla neekeriä neekeriksi tai

3) uskonrauhan loukkaamisesta kertomalla tosiasioita läpimädästä ja muut uskonnot alleen tukahduttavasta islamista,

riskin ottaminen ja blogin pitäminen ei silloin kannata. Tästä syystä Zulublogin ylläpito on keskeytty toistaiseksi.

Vanha kansa totesi viisaudessaan:
VARA ON VIISAUTTA, EI VAHINGON ENNE.

Site Meter