Harakka-Antti lähtee itäjäihin

Jääkärikenraali Kurt Martti Wallenius kirjoitti joitakin eräkirjoja ja suomensi muutaman romaanin monien muiden toimiensa ohella. Wallenius oli yksi noin kahdesta tuhannesta nuoresta miehestä, jotka menivät Saksaan saamaan sotilaskoulutusta, jota tarvittiinkin sitten vuonna 1918 tukahduttaessa Suomen Sosiaalidemokraattien ja punakaartin käynnistämä kapina, jonka tarkoitus oli tehdä juuri itsenäistyneestä Suomesta samanlainen ”onnela” kuin mitä Lenin bolševikkikumppaneineen puuhasi itärajan takana, ja ajettaessa maahan loisimaan jäänyt venäläinen sotaväki pois maasta.

Wallenius tunnetaan myös Aleksi ”Mosku” Hihnavaaran kanssa Itä-Lapissa tekemistään ”eräretkistä”, joista hän kertoo romaaneissaan.

Harakka-Antti lähtee itäjäihin, joka ilmestyi alkujaan kokoelmassa Miesten meri ja myöhemmin itsenäisenä romaanina, kertoo suomalaisesta hylkeenpyyntiporukasta Jäämerellä viime vuosisadan alussa.

Romaanin päähenkilö Antti ottaa pestin kapteeni Hermanni Paanan pyyntialukseen, joka lähtee huhtikuun lopussa pyyntimatkalle itään kohti Novaja Zemljaa. Kirjassa kuvataan pyyntimenetelmiä ja tapoja, jotka ovat täysin vieraita nykyajan kansalaiselle. Pyynnin pääkohde traani, hylkeenrasva, oli tärkeä ja tavoittelemisen arvoinen tuote tuohon aikaan.

Jäämerellä oli nimensä mukaisesti myös kesällä jäitä, jotka liikkuessaan muodostivat jatkuvan uhan jäärailoissa liikkuville laivoille. Saaliseläimet, hylkeet ja myös mursut, olivatkin helpointa tavoittaa jäältä. Hylje pyydetään ampumalla, mutta jopa 1500 kiloa painava mursu pyydetään pienestä pyyntiveneestä kädestä heitettävällä harppuunalla, jonka irtoavassa teräosassa kiinni olevan köyden avulla mursu saattaa vetää pyyntivenettä kovaa vauhtia pitkiä matkoja ja pahimmassa tapauksessa veneen jään reunan alle upoksiin.

Monien myrskyjen, miestappioiden ja muiden koettelemusten jälkeen Paanan alus on lastattu täyteen hylkeenrasvaa, -lihaa ja -nahkoja, ja heinäkuussa paluu kotisatamaan voi alkaa. Yhden miehen vei meri, laivan kokki jäi ”kotivävyksi” samojedikylään.

Arto Paasilinnan romaanit ovat lapsellisia ja typeriä sepustuksia verrattuna Walleniuksen romaaneihin, joissa kuvatut miehet ovat todellisia vaaroja rohkeasti päin käyviä tosimiehiä.