Tornion H1N1-kuolema

Torniossa tapahtunut kahdeksanvuotiaan kuoleminen H1N1-viruksen aiheuttamaan influenssaan johtuu epäilemättä hoitovirheestä. Hoitava lääkäri yrittää nyt ymmärrettävästi livetä vastuusta ja siirtää vastuun kuolemasta pois itsestään muualle.

Lääkärikunta on sen verran ”sisäsiittoinen” ryhmä, että se hyvin harvoin tuomitsee jäsenensä tekemän selvänkin hoitovirheen. Sen sijaan se vain vaikenee ja välttää julkisesti kommentoimasta tehtyä virhettä. Tuota tapaa kuvaa hyvin vanha kansansanonta: korppi ei toisen korpin silmää noki.

Pahinta lääkärille on jäädä julkisesti kiinni vakavasta hoitovirheestä, koska sinä hänen epäpätevyytensä tulee selvästi julki ja myös muiden kollegoiden tietoon, mikä tietäisi maineen menetystä – ainakin joksikin aikaa. Mutta kuten tunnettua, kansan muisti on lyhyt ja ennen pitkää lääkäri palaa takaisin alalle, niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Niinhän tekivät mm. hemohes-lääkärit, jotka jäivät kiinni Lahden hiihtokisoissa 2001. Maineen menetyksen vuoksi lääkäri pyrkiikin tekemään kaikkensa, jotta voisi välttää kiinnijäämisen.

Lääkärit ovat aina tottuneet siihen, että hauta peittää viimein pahimmat hoitovirheet. Koska muita ”asiantuntijoita” ei ole arvostelemaan tehtyä diagnoosia tai hoitoa eikä maallikoistakaan ole siihen, lääkärit voivat tavallisesti luottaa siihen, että juttu unohtuu nopeasti ja puoskarointi voi jälleen jatkua.

Työterveyslääkärit muodostavat sotilaslääkäreiden kanssa ryhmän, joihin valikoituu kaikista virkaheitoimmat ja epäpätevimmät lääkärit. Työterveyshuollossa lääkärien työ on helppoa, koska suurin osa sairauksista on työperäisiä tai tavallisia tartuntatauteja, joiden hoitaminen on helppoa ja hoitamatta jättämisestä ei ole vakavia seurauksia. Siinä ei siten voi tehdä kovin vakavia hoitovirheitä. Työterveyslääkärin, jonka palkan maksaa (ainakin välillisesti) työnantaja, tärkein tehtävä onkin erottaa lusmut oikeasti sairaiden joukosta.

Armeijan lääkäreiden (joita on tosin huomattavasti vähemmän kuin työterveyslääkäreitä) tärkein tehtävä on myöskin erottaa lusmuilemaan pyrkivä varusmies sairaiden joukosta. Sotilaslääkäriä, jolla on upseerinarvo, tuskin yksikään varusmies uskaltaa lähteä arvostelemaan varusmiesaikanaan.

Lääkärit ovat loihtineet eräänlaisen sädekehän ympärilleen ja nostaneet itsensä jalustalle haluten tehdä itsestään kaiken arvostelun yläpuolella olevia jumalolentoja. Monet kansalaiset ajattelevatkin näin ja sen vuoksi luottavatkin sokeasti lääkäreihin eivätkä yleensä uskalla arvostella näiden toimintaa tai kyseenalaistaa diagnoosia tai hoitoa.

Jos Zulu olisi torniolaisvanhempien tilanteessa, hän palkkaisi hyvän lakimiehen ja haastaisi hoitoon osallistuneet lääkärit oikeuteen hoitovirheestä ja kuolemantuottamuksesta. Kyseessä olisi oikeussalidraama, jonka lopputuloksen ratkaisisi kantajan ja vastaajan lakimiesten paremmuus. Se vaatisi tietenkin paljon rahaa, ja sen vuoksi monikaan kansalainen ei viitsisi ryhtyä jopa vuosien mittaiseksi venyvään oikeustaisteluun – vaikka voisikin voittaa jutun ja saada lopulta lääkäri menettämään lääkärinoikeutensa.