Laitakaupungin valot

TV1 esitti Aki Kaurismäen uusimman elokuvan Laitakaupungin valot. Kaurismäen tyyli näyttää elokuva elokuvalta käyvän vähäeleettömämmäksi. Elokuva oli myös kuin lähes täydellinen toisinto Mies vailla menneisyyttä -elokuvasta.

Yhteistä Kaurismäen elokuville on se, että päähenkilöt ja näiden lähipiiri ovat täydellisiä päähänpotkittavia ja hyväksikäytettäviä luusereita, jotka näyttävät kuitenkin saavan aivan oikeutetusti ansionsa mukaan. Tavalliset kansalaiset Kaurismäki kuvaa sen sijaan rikollisiksi ja hyväksikäyttäjiksi, jotka ovat tosin elokuvien selviytyjiä.

Lähes kaikki elokuvien henkilöt tupakoivat ja lähes joka tilanteessa. Monet tapahtumat on sijoitettu rähjäiseen baariin tai hienompaan ravintolaan, johon päähenkilö ei sosiaalisen asemansa vuoksi koe kuuluvansa. Koska Kaurismäki itsekin esiintyy mediassa kaljatuoppi edessään ja nortti suussaan, näyttää siltä, että päähenkilöt ovat kuin Kaurismäen alter egoja.

Kaurismäki on ajan hengen mukaisesti ryhtynyt harrastamaan kierrätystä. Melrose esitti Laitakaupungin valoissa täysin saman kappaleen kuin Hamlet liikemaailmassa -elokuvassa.

Laitakaupungin valojen vartija Koistinen asui epämääräisessä kellariloukossa, mutta hän kävi kuitenkin työssä kunnes joutui hyväksikäytetyksi ja lavastetuksi syylliseksi varkauteen. Päähenkilö alistui kohtaloonsa ja kärsi syyttömänä vuoden vankeustuomion. Koistinen oli tietenkin syyllinen typeryyteen, mutta siitähän ei rangaistu vaikka syytä ehkä olisikin ollut.

Jos Laitakaupungin valot tapaisen elokuvan olisi tehnyt joku tuntematon ja/tai ensikertalainen tekijä, tuomio olisi ollut tyly: v***u, mitä skeidaa! Tekijää olisi todennäköisesti pidetty elokuva-alan opiskelijana, jolla olisi vielä paljon opittavaa.

Kaurismäen elokuvissa on yksi mutta erittäin suuri ongelma, joka on samanlainen kuin Eppu Normaalin musiikissa: katso yksi elokuva tai kuuntele yksi kappale ja olet nähnyt tai kuullut koko tuotannon, jota ei koskaan olisi pitänyt tehdä.