Tarja Halosen joulunäytelmä

Korppoon kunta lahjoitti jälleen kerran jouluhauen tasavallan presidentille. Tarja Halosen taloudessa käydään taas sama, joka vuosi toistuva "komedianäytelmä" nätisti puulaatikkoon kuusenoksien ja jäämurskan päälle asetetun hauen kovasta mutta ansaitsemattomasta kohtalosta.

Halonen aloittaa näytelmän tuttuun tapaansa: ”Taas se peevelin ei-toivottu lahja tuli! Eivätkö ne maalaisjuntit koskaan keksi mitään muuta? Kas, mutta silläpä onkin tällä kertaa kokoa ja näköä. Aika vonkale, sano! Katsotaanpa sitä veijaria vähän lähempää. No ei mutta...hyi olkoon, sehän on ihan limainen ja haisee kuin sinun henkesi, Pentti, sinun ja poikien peli-illan jälkeen.”

Halonen vetää hieman henkeä ja jatkaa suvereenisti: ”Minähän en rupea katselemaan tuota täplikästä otusta täällä. Toinen meistä, enkä minä nyt tällä kertaa tarkoita sinua, Pentti, on täällä liikaa ja saa lähteä tällä siunaamalla. Ja se toinen, Pentti – kuuntelisitko sinä kerrankin minua? – en ole minä. Se on tuo niljakas kala.”

Tohtori Arajärvi vaikuttaa hieman nolostuneelta ja kiusaantuneelta ja odottaa jo Halosen ohjaaman näytelmän tuttua seuraavaa repliikkiä. ”Pentti, sinähän olet mies. Muista se kerrankin ja yritä myös käyttäytyä sen mukaisesti. Ota hauesta tukeva niskaote, marssi rantaan ja viskaa se mokoma sinne, mistä se on tullutkin. Minä tulen mukaan huutamaan marssitahtia.”

”Mutta, Tarjaseni, eihän se nyt oikein käy päinsä, merikin on jo jäässä", yrittää Arajärvi vaikka tietääkin jo vuosien kokemuksen perusteella kaiken vastustelun turhaksi.

”Päinsä ja päinsä! Voi sinun kanssasi, Pentti. Meri ei kylläkään ole vielä jäässä, mutta jos se nyt olisikin sattumoisin päässyt jäätymään viime yönä, käytä sitten mielikuvitustasi, jota minä tiedän sinulla olevan, senkin pikku veitikka. Heitä hauki vaikka jäälle. Kyllä lokit ja varikset sen siitä syövät, ja siinäpä onkin niille kunnon jouluateria, vaikka tuleekin nyt vähän etuajassa. Mars, mars vain matkaan, Penttiseni! Nyt ei autakaan itku markkinoilla. Ei auta, ei!"

Arajärven ei auta muuta kuin alistua nöyrästi kohtaloonsa ja viedä näytelmä käsikirjoituksen mukaisesti loppuun.