lauantai 14. helmikuuta 2009

Adressi maahanmuuttoa vastaan

Maahantunkeutumisministeri Astrid Thorsin ajaman ulkomaalaislain muutosesitystä vastustava adressi luovutettiin eilen hallintovaliokunnan puheenjohtaja Tapani Töllille. Hallituksen kontrolloima Yleisradio ei ollut katsonut tapahtumaa uutisoinnin arvoiseksi, minkä vuoksi ainoastaan Yleisradion uutisia seuraavat kansalaiset eivät tiedä luovutuksesta niin kuin monestakaan muusta asiasta, jotka eivät tue hallituksen politiikkaa, mitään.

Näinhän se käy: kun uutinen jätetään kertomatta, on kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Varsinkin monet iäkkäämmät kansalaiset seuraavat vain Yleisradion uutisia ja pitävät niitä ainoana totuutena.

MTV3 kertoi luovutuksesta, mutta uutisesta sai hieman sellaisen käsityksen, että adressin allekirjoittajat olisivat ymmärtäneet lakimuutoksen väärin ja vastustaneet väärää asiaa. Töllin puheet vaikuttivat siltä kuin ne olisi pantu valmiiksi hänen suuhunsa. Näyttää siten siltä, että lakimuutoksen hyväksymisestä on jo sovittu hallituspuolueissa, ja sehän riittää sen läpimenoon. Olisikohan niin, että kaikki aika ja vaiva adressin eteen on ollut turhaa?

Kuvan ählämiakka vaihtaisi varmasti mielellään nykyisen keittiönsä suomalaisen kaupungin ”vuokra-asunnon” nykyaikaiseen ja hyvinvarusteltuun keittiöön, jos vain suomalaiset veronmaksajat soisivat hänelle ja hänen ählämiperheelleen sen ilon.

1 kommentti:

  1. Maahanmuuttoa vastaan ehdottomasti. Ei suomeen tarvita yhtäkään maahanmuuttajaa. Täällä ei voi olla heille töitä koska en itsekkään ole niitä saanut viimeiseen vuoteen vaikka jatkuvasti niitä haen. Lähes jokainen maahanmuuttaja rikkoo tietoisesti suomen lakeja eikä edes yritä olla suomalainen. En missään tapauksessa tahdo että esimerkiksi lapsenlapsestani tulisi jokin tummahipiäinen lastenraiskaaja. Sitä paitsi suomalainen maisema kärsii kun täällä pyörii kokoajan jaloissa somalit, afrikanväestö ja kaikenmaailman jokavärin Timot homolippuineen. Maahanmuuttoon käytetyt rahat voisi käyttää vanhuksiin ja perhepäivähuoltoon ja vaikkapa maistuvampaan kouluruokaa. Annetaan suomalaisten olla suomalaisia ylpeitä, sillä tällähetkellä meidän maahanmuuttopolitiikalle nauretaan ympäri maailmaa. Kauankohan menee että joku mustalaisen alistama isänmaanpetturi alkaa vielä rakentamaan tänne koti suomeen kaikenmaailman moskeija hässäkkää. Ihan oikeasti silloin viimeistään on menty liian pitkälle. Oma vaarin ei taatusti sopinut suomen puolesta vain siksi että joku muuttaa sen somaliaksi tai mustalaisten paratiisiksi. Islamilaistuminen on toinen aivan käsittämätön asia eikä sitä saisi todellakaan tapahtua sillä pidän maamme naisista näin kun ne nyt ovat enkä minään alistettuina ihmiskäymälöinä tai seksiorjina. NYT JÄRKI JO KÄTEEN JA RAJAT KIINNI!

    VastaaPoista

Kirjoita selvästi ja kohteliaasti

Site Meter