tiistai 17. helmikuuta 2009

Karkotettu somali haluaa takaisin Suomeen

”Suomesta karkotetun somalimiehen mukaan paikalliset viranomaiset kieltävät häntä jäämästä Pohjois-Somalian Somalimaahan. Karkotettu on soittanut useasti asianajajalleen ja kertonut, etteivät viranomaiset salli hänen jäädä Somalimaahan”, kertoo HS.

Sillä lailla! Kukapa sitä haluaisi maahansa paatunutta rikollista, kun niitä on jo oma Somalimaa täynnä.

Kyseinen somali oli syyllistynyt useisiin rikoksiin Suomessa ja määrätty karkotettavaksi, mistä Zulublogi kertoi tammikuussa:

http://zulublogi.blogspot.com/2009/01/rikolliset-somalit.html

”Olen rakentanut puista ja lehdistä yösijan itselleni. Juon vaan vettä ja yritän löytää ruokaa”, kertoo karkotettu neekeri.

Mikä on vialla? Puissahan apinatkin asuvat.

Kannattiko rötöstellä Suomessa? Nyt sinä sait aivan ansiosi mukaisesti! Miksi et muuten jatka harrastuksia siellä? Kyllä kai sielläkin on vielä jotakin varastettavaa vai joko toiset klaanit ovat ehtineet varastaa kaiken?

”En ole tervetullut tänne. Minut pidätetään, jos oleskelen Hargeisassa”, jatkuu somalin 'liikuttava' esitys.

Vielä vähemmän sinä olet tervetullut Suomeen!

Näytelmä jatkuu: Karkotetun puheet saivat vahvistusta maanantaina, kun suomalainen asianajaja sai Somalimaan hallinnon nimissä lähetetyn sähköpostin, jossa todetaan, että karkotettu ei voi jäädä Somalimaahan, koska hän ei ole syntynyt siellä vaan Mogadishussa. Somalimaa ei hallintonsa mukaan kuulu muuhun Somaliaan.

Viestin mukaan somali oleskelee laittomasti Somalimaassa ja hänet karkotetaan alueelta. Suomen valtion toimintaa pidetään viestissä laittomana, koska se toimitti somalin maahan ilman Somalimaan hallituksen lupaa.

Asianajaja on toimittanut aitona (heh, heh, niinpä tietenkin!) pitämänsä viestin ulkomaalaispoliisille ja KHO:lle ja neuvonut rikollista somalia kääntymään Etiopiassa sijaitsevan Suomen edustuston puoleen.

Zulublogin ennustus osunee oikeaan: kunhan kevät koittaa, tuo somali saapuu takaisin Suomeen samanlaisten loisten, käkien, kanssa. Sitten somali saa toivomansa uuden ”mahdollisuuden” aloittaa ”uuden” elämän ”vanhassa” kotimaassaan Suomessa.

Miksi muuten ei kyseinen somali hae turvapaikkaa Somalimaasta?

Eikö tuota (todennäköisesti) ”kotiin palaavaa” somalia voitaisi kutsua ”paluumuuttajaksi”?

Tässä on yksi erittäin varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun maahan otetaan somaleita. Tuosta on jo aiheutunut suomalaisille veronmaksajille erittäin suuret kulut ja piikki on edelleenkin auki.

Somalimaata on tähän asti pidetty turvallisena paikkana, johon ei-toivotut somalit on voitu palauttaa, mutta jos rikollinen somali onnistuu nyt palaamaan takaisin Suomeen, se tehnee jatkossa muualta Somaliasta kotoisin olevien palauttamisen Somalimaahan mahdottomaksi, mikä tulee olemaan selvä signaali kaikille Suomeen haluaville, että jos sinne kerran onnistuu pääsemään, pelkoa karkotuksesta ei koskaan ole. Se on myös signaali Suomessa oleville rikollisille somaleille, että voitte hyvin jatkaa ”harrastuksianne”, koska pelkoa karkotuksesta ei enää ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita selvästi ja kohteliaasti

Site Meter