Valtion velka

Valtiolla oli vuodenvaihteessa velkaa 54 miljardia euroa. Monilla kansalaisilla on vaikeuksia hahmottaa suuria lukuja, ja siksi tuonkin suunnattoman summan kokoluokan arviointi voi olla mahdotonta. Velan suuruuden voi ehkä ymmärtää helpommin kertomalla, paljonko sitä on jokaista suomalaista kohti. Valtiolla on velkaa noin 10 000 euroa jokaista suomalaista kohti.

Nykyinen hallitus on päättänyt, että sama tuhlaileva ja valtiollista byrokratiaa paisuttava meno voi taantumasta huolimatta edelleenkin jatkua. Valtion pyörät pysyvät liikkeessä, kunhan valtio ottaa tulevina vuosina noin 10 miljardia euroa vuodessa lisää velkaa.

Pahimmillaan tämä tarkoittaa sitä, että uutta lainaa otetaan kaikkiaan jopa 60 miljardia euroa. Vanhaa velkaa ei lyhennetä, ja erääntyvät vanhat lainat korvataan uudella lainalla. Vanhoista lainoista maksetaan vain korot, jotka nekin katetaan uudella velalla.

Puolen vuosikymmenen kuluttua valtiolla saattaa olla velkaa jopa 115 miljardia euroa eli lähes 22 000 euroa/suomalainen. Onkin arvioitu, että lainaa ei koskaan tullakaan maksamaan kokonaan pois, vaan sitä tulee aina olemaan suhdanteista riippuva määrä.

Koska lainasumma kasvaa suunnattomaksi, sen vuosittain maksettava korkokin tulee kasvamaan erittäin mittavaksi. Korot ovat tällä hetkellä alhaalla, ja Suomi on viime vuosina saanut matalakorkoista lainaa maailmalta. Mikään taho ei kuitenkaan lainaa rahaa nollakorolla, joten 2,5 prosenttia lieneekin mahdollinen korkotaso.

Sitten kun velkasumma on mainittu 115 miljardia euroa, pelkkien korkojen osuus vuodessa on jo 2,9 miljardia euroa, joka on kahdeksan prosenttia tämän vuoden menokehyksestä (budjetista).

Nykyinen taantuma ja tuleva lama eivät tule hetkauttamaan valtion virkamieskuntaa millään tavalla, mistä tolkuton velanotto tulee pitämään huolen. Valtion virkamiesten palkat on aina maksettu valtion budjetista, joka käytännössä koostuu veroista ja veronluonteisista maksuista. Koska virkamiehen palkka maksetaan verovaroista, hänen maksamansa verot eivät kerrytä valtion budjettia millään tavalla, vaan siinä vain yksityiseltä sektorilta kerätyt verorahat kiertävät paikasta toiseen.

Tilanne on lähes sama myös kunnissa, joiden palkollisten määrä on vielä moninkertainen valtioon verrattuna. Kunnat voivat aina kinuta valtiolta lisää rahaa, nostaa palveluiden maksuja ja korottaa kunnallisveroa. Jotkin kunnat voivat joutua lomauttamaan henkilöstöään, mutta kyse tulee sittenkin olemaan suhteellisen lyhyestä lomautusajasta, ja monessa tapauksessa tyydytään pelkästään vaihtamaan lomaraha vapaaseen.

Kuntien henkilöstö tulee myöskin selviämään lamasta varsin vähällä, mutta suurin kärsijä ja uhrautuja tulee olemaan yksityinen sektori, joka on aina ollut kaiken maksaja.

Yksityisen sektorin maksamat verot ovat aina pitäneet julkisen talouden pyörimässä. Taantuma vaikuttaa nyt käytännössä ainoastaan yksityisen sektorin työllisyyteen. Moni irtisanottu ja lomautettu voikin vain katsoa, kun valtion virkamiehet ja kuntien henkilöstä porskuttavat entiseen malliin lamasta huolimatta ja saattavat saada jopa jonkin yleiskorotuksen verovaroista maksettavaan palkkaansa.

Olisi ihan tasapuolista, että verovaroin elätettävät valtion virkamieskunta ja kuntien henkilöstö saisivat myös tuntea laman konkreettiset vaikutukset. Se edellyttäisi pitkiä lomautuksia ja palkanleikkauksia, mutta se toisi myös eniten säästöä valtion ja kuntien menoihin. Ja mikä tärkeintä: se vähentäisi valtion uuden velan määrää, vaikkakin se pienentäisi bruttokansantuotetta.