Television ohjelmat

Television eri kanavien ohjelmatarjonta on viime vuosien aikana tullut hyvin samankaltaiseksi. Jos tarkastellaan tavallisten maksuttomien suomenkielisten kanavien eli TV1:n, TV2:n, MTV3:n, Nelosen, Subin ja Yle Teeman tarjontaa minä viikonpäivänä tahansa, voidaan havaita, että kanavia on hyvin vaikea erottaa toisistaan pelkästään niiden ohjelmatarjonnan perusteella. Ns. profiloituneet kanavat JIM ja LIV voidaan jättää tarkastelun ulkopuolelle.

Näyttää siltä, että paremmat ohjelmat ja elokuvat ovat siirtyneet maksukortin taakse, mikä jossakin mielessä onkin aivan ymmärrettävää. Ne kansalaiset, jotka haluavat katsoa parempia ohjelmia, maksavat myös siitä.

Kaupalliset radiokanavat käyttävät ns. soittolistoja, joihin kuuluu tietyt vakiokappaleet, joita toistetaan sitten tietyssä ja toisinaan vaihtelevassa järjestyksessä. Yleisradio omine radiokanavineen ei tee tästä mitään poikkeusta. Soittolistojen käyttö tarkoittaa käytännössä suppeaa ja huonoa musiikkitarjontaa.

Sama ilmiö on havaittavissa myös television puolella. Tv-kanavat ovat ottaneet käyttöönsä elokuvien esityslistat, joiden avulla tiettyjä (keskinkertaisia ja huonoja) elokuvia toistetaan säännöllisin väliajoin. Monia sarjoja uusitaan myös muutaman vuoden kuluttua ensiesityksestä ja toisinaan eri yhtiön kanavalla.

Vaikka tv-kanavien määrä on kasvanut viimeisten 20 vuoden aikana moninkertaiseksi, ohjelmasisällössä on käynyt päinvastoin: se on yksipuolistunut ja supistunut. Ohjelmatarjonta oli vielä 20 vuotta sitten paljon nykyistä monipuolisempi, vaikka tuolloin oli vain kolme tv-kanavaa, joista silloinen Kolmonen oli tosin vasta leviämässä koko maahan. Tuolloin ei myöskään ollut ohjelmalähetyksiä aamusta puoleen yöhön asti, vaan joitakin aamuohjelmia lukuunottamatta lähetykset alkoivat vasta iltapäivällä ja loppuivat tavallisesti ennen vuorokauden vaihtumista.

Yhdysvalloissa televisio on monilla väestönosilla, kuten esim. neekereillä ja muulla roskaväellä, tärkein ja usein ainoa media tiedonsaannissa, koska lukutaidon kanssa ja luetun tekstin ymmärtämisessä on vähän niin ja näin. Kuten jo vuosikymmeniä sitten on todettu, televisio on tehokkain keino propagandan – oli se sitten tuotemainontaa, hallituksen poliitiikan tukemista tai muun ”informaation” jakamista – levittämisessä.

Psykologeille on tuttua ns. tiedostamaton vaikuttaminen, joka on eräänlaista aivopesua. Se on tehokkaimmillaan silloin, kun sitä voidaan välittää samanaikaisesti sekä kuvan että äänen avulla. Tv-mainonta on puhtaasti sitä. Monissakaan tv-mainoksissa katsojaa ei suoraan kehoteta ostamaan mainostajan tuotetta, mutta (riittävän usein toistettu) ostokehotus, joka saattaa jossakin vaiheessa johtaa ostopäätökseen, välittyy kuitenkin katsojalle piilotetussa muodossa.

Samanlaista vaikuttamista voidaan toteuttaa tv-ohjelmilla. Useimmiten vaikuttaminen on tarkoituksetonta, eli katsoja ”oppii” katsomastaan tv-sarjasta harmittomasti vain uusia sanontoja, tapoja jne. Joskus vaikuttaminen voi olla tarkoituksellista, eli tekijät haluvat vaikuttaa katsojaan psykologisesti. Esim. monet keskustelu- ja ajankohtaisohjelmat ovat tällaisia. Arto Nyberg voi saada haastateltavan kertomaan itsestään sillä tavalla, että katsojan ajatusmaailma muuttuu myönteisemmäksi jonkin asian suhteen.

Koska tämän vaikuttamisen tehokkuus on tiedossa, sitä voidaan myös käyttää tehokkaasti hyväksi palvelemaan tiettyjä tarkoitusperiä. Tämä on Yleisradion tiedossa, ja sitä palvelemaan yhtiöllä on olemassa peräti viisi tv-kanavaa. Ironista kyllä, kaiken tämän (aivopesun) maksavat katsojat itse tv-maksussaan.

Voidaankin sanoa, että televisiossa on nykyään vain aivopeseviä keskustelu- ja ajankohtaisohjelmia ja keskenään samankaltaisia sarjoja, joiden tarkoitus on opettaa katsojille tiettyjä elämänarvoja ja -tapoja eli typerryttää katsojia. Viime aikoina esitetyt (ja monesti uusitut) elokuvat ovat olleet sellaisia, joissa on ollut erittäin paljon neekeriosien esittäjiä. Ehkäpä tv-kanavat haluavat näin opettaa suomalaisille, että maahanmuuttajaneekerikin voisi sopeutua sivistyneeseen yhteiskuntaan, koska neekeri esittää roolihenkilönään peräti oikein lääkäriä. Se on kuitenkin valheellista, koska amerikkalaiselokuvat kuvaavat neekeriroolin aina aivan liian liioittelevassa ja positiivisessa valossa. Suurin osa Amerikan neekereistä ei nimittäin ole mitään lääkäreitä, lakimiehiä, insinöörejä tai muitakaan korkeasti koulutettuja vaan kouluja käymättömiä enemmän tai vähemmän järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolella eläviä rikollisia, sosiaalipummeja, ”rap-artisteja” jne.

Ainoa keino välttyä edellä kuvatulta aivopesulta onkin katsoa televisiota mahdollisimman vähän. Ainoita katsottavia ohjelmia ovatkin sitten vain vanhat tv-sarjat ja elokuvat.

Jos ei halua katsoa neekereitä omasta televisiostaan, siltä välttyy ainoastaan sillä, että ei katso nykyisiä tv-sarjoja ja elokuvia. Kohta olisikin varmasti kysyntää uudelle tv-kanavalle, jonka ohjelmatarjonta olisi 100-prosenttisesti neekeritön: Nigger free tv channel.

Tuotantoyhtiöt voisivat kerrankin ajatella valkoista enemmistöä ja tehdä ohjelmia näiden makuun. Uusia sarjoja voitaisiinkin sitten mainostaa seuraavasti: Tässä sarjassa ei esiinny neekereitä!

Nykyisten sarjojen myynti-dvd-pakkausten kanteen pitäisi laittaa varoitusteksti, jos niissä esiintyy neekereitä: Varoitus. Sarjassa on neekereitä.