tiistai 13. tammikuuta 2009

Gazan hylkiöt

Israelin sotatoimet Gazassa ovat jatkuneet yli kaksi viikkoa, mikä on tietenkin jo jättänyt jälkensä alueen infrastruktuuriin. Hyvin harvoin mikään valtio on suoranaisesti kerjännyt sotaa, mutta Gazan palestiinalaiset näyttävät olleen niin tyhmiä, että he tekivät sen. Toinen vastaava tapaus on Gruusian viimekesäinen uhittelu Venäjää vastaan.

Gazan kaista on ylikansoitettu alue, jossa ei ole juuri minkäänlaista teollisuutta ja joka elää käytännössä kansainvälisen tuen turvin. Alue on kurjuuksineen kuin mikä tahansa arabialais-islamilainen valtio pienoiskoossa.

Mikä on sitten aiheuttanut nykyisen ahdingon? Syy on Hamas, joka on näennäisesti vallassa oleva puolue mutta on tosiasiassa vain terroristijärjestö. Hamasin toimet Israelia vastaan ovatkin kääntyneet sitä itseään vastaan.


Sitten kun sota päättyy, palestiinalaiset lähtevät jälleen liikkeelle kerjuukipot käsissään ja olettavat, että EU maksaa jälleen kaikki uudelleenrakentamisesta koituvat kulut.

Palestiinalaishylkiöt saivat aivan ansionsa mukaan. Opetus pysyy mielessä korkeintaan pari vuotta ja sitten sama toistuu jälleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita selvästi ja kohteliaasti

Site Meter