Kaikki taiteen ja kulttuurin tuotteet – mitä ne sitten ikinä ovatkin – voidaan asettaa absoluuttiselle arvosteluasteikolle. Huonon maun myöntäminen nykyisessä kilpailuyhteiskunnassa on vaikeaa, sillä kukapa haluaisi myöntää omaavansa esim. huonon musiikkimaun. Juuri se, että tehdään ”musiikkia” huonon musiikkimaun omaaville, osoittaa musiikin tuotannon rahvaanomaistumisen. Huonoa musikkia tehdään, koska sille on kysyntää. Jos kukaan ei ostaisi huonoa musiikkia, sitä ei tehtäisi enää.
Levy-yhtiö ottaa taloudellisen vastuun bändin levyn tekemisestä ja markkinoinnista. Yhtiölle on aivan sama, onko musiikki hyvää vai huonoa. Myynti ratkaisee bändin tulevaisuuden levy-yhtiössä.
Kriitikot ja heidän makunsa on asia erikseen. Arvostelu on heidän työtään. Useasti kriitikoiksi valikoituu alan ammattilaisia, jotka tuntevat alansa. Huonon maun omaavalla amatöörillä tuskin olisi tulevaisuutta kriitikkona.
Monissa lehdissä esitetään lyhyitä henkilökuvia nuorista ja toisinaan myös vähän vanhemmista. Usein kysytään parasta elokuvaa. Pääsääntöisesti aina se on juuri teatteriesityksessä oleva, viimeksi katsottu elokuva. Tämä kertoo arvostelukyvyn puutteesta. Ja juuri nämä nuoret ostavat uutta musiikkia, joka siis on huonoa.
Maailma on keskinkertaisuuksien, ja heitähän on enemmistö. Jos enemmistöllä on huono musiikkimaku, se ei kuitenkaan tee huonosta musiikista hyvää.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kirjoita selvästi ja kohteliaasti