torstai 1. tammikuuta 2009

Pizzeria Feline

Ylivieskassa toimi 90-luvun alussa pizzeria, jota pitivät maahan tulleet ulkomaalaiset. Monet varmastikin muistavat hieman aikaisemmin moniin kaupunkeihin ilmestyneet oudosti pukeutuneet ja käyttäytyneet tummat jugoslaavit, jotka kulttuuriinsa kuuluvan tavan mukaisesti kaivoivat ja raapivat persettään julkisella paikalla. Pizzerian pitäjät olivat samaa kansallisuutta.

Moni pizzerian asiakas oli jonkin aikaa ihmetellyt joidenkin pizzojen kummallista makua, kunnes asia päätyi viimein paikallisen lehden mielipidepalstalle. Kiivaan yleisökeskustelun jälkeen lehden toimittaja päätti alkaa tutkia asiaa ja tekikin sitten erittäin mielenkiintoisen havainnon: pizzerian roskalaatikosta löytyi suuri määrä tyhjiä kissanruokapurkkeja. Balkanin pojilla ei kuitenkaan ollut ainoatakaan kissaa, joten toimittaja päätteli, että kissanruoka päätyi pizzoja täyttämään. Kissanruokahan muistuttaakin erehdyttävästi kebab-lihaa.

Toimittajan tehtyä lehteensä jutun asiasta, se meni kaupungin terveystarkastajalle, mutta byrokratian hitauden vuoksi pizzapojat ehtivät "siivota" jälkensä, eikä mitään näyttöä kissanruoan käytöstä pizzoissa saatu. Tarkastuksen jälkeen pizzat paistuivat (ja maistuivat tyhmille asiakkaille) jälleen entiseen tapaansa.

Vastaavia tapauksia on tapahtunut muissakin kaupungeissa, ja se kuvastaa vain maahanmuuttajien moraalia tai pikemminkin sen puuttumista ja ylenkatsomista ja halveksuntaa "uuden kotimaansa" kansalaisia kohtaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kirjoita selvästi ja kohteliaasti

Site Meter